Ajankohtaista

Ajankohtaista

Palapelien julkistustilaisuus Pirilässä 28.8.2021

Päätimme Kempele-Seuran johtokunnassa kuluvan vuoden keväällä, että lahjoitamme kempeleläisille päiväkoti-/päiväkerhoikäisille lapsille sekä peruskouluikäisille oppilaille Kempele-aiheisia palapelejä.

Päiväkoti-ikäisten lasten palapelin kuva-aiheen saimme Nuojuan Teatteripajan esityksestä ”Maatilan elämää”. Esitys tapahtui alkukesällä Kempeleen kotiseutumuseon pihalla, sinne oli kokoontunut runsaasti kaikenikäistä yleisöä. Päiväkoti-/kerhoikäiset lapset olivat tietysti runsaslukuisina katsomossa. Esitys oli tapahtumarikas ja mukaansa tempaava. Tuija Nuojua maatilan emännän roolissa, kotieläin hahmoineen sai yleisön viihtymään ja varsinkin lapset            eläytyivät spontaanisti esityksen mukana. 

Palapelejä lahjoitettiin yhteensä 150 kappaletta Kempeleen
kunnan päiväkodeille, kunnallisille perhepäivähoitajille, 
Kempeleen seurakunnalle ja diakoniatyölle.

 

 

Kempeleen perusopetukselle lahjoitetun palapelin kuva-aihe pohjautuu vuoden 2019 lopulla julkaistuun Kempeleen helmi- lautapeliin. Oppilaat ja opettajat toivoivat jatkumoa mieleiseksi kokemalleen kuvitukselle. Perusopetus kokee, että pelissä on myös tärkeä opetuksellinen näkökulma. Palapeliä kootessaan lapset oppivat tuntemaan kotikuntansa asuinalueet, merkittävimmät rakennuskohteet, maastokohdat ja urheilu-ulkoilu- ja virkistysalueet. Opetustoimelle lahjoitettujen 308 palan pelien määrä oli yhteensä 165 kappaletta.

 

Kotiseutuyhdistys Kempele-Seura halusi kohdistaa lahjoituksen lapsille, koemme että kotiseututoiminta sopii kaiken ikäisille. Toiminta on virikkeellistä toiminnassa mukana ollessa saa uusia kavereita ja ystäviä. Oppii tuntemaan menneiden aikojen työtapoja ja              työvälineistöä, sekä oppii tulemaan toimeen eri-ikäisten ihmisten kanssa. Lapset ovat aidon rohkeita ja uteliaita, heidän halu oppia on kyltymätön he ovat mainioita tiedon välittäjiä. Me Kempele-Seurassa koemme, että lapset ovat meille sijoitus tulevaisuuteen. Toivomme, että heistä mahdollisimman monelle jää tästä tapahtumasta jonkinlainen muistijälki, joka ennemmin tai myöhemmin kantaa hedelmää kotiseututoimintaa tukevana.

 

Palapelien julkaisutilaisuus
Timo Still ja Pentti Pylvänäinen lahjoittamassa palapelejä Hyvä kasvaa Kempeleessä -tapahtumassa 28.8.2021.
Palapelien luovutustilaisuus
Lapset kokoavat palapeliä.

Kempele-Seuran kuulumisia ja ilmoituksia tapahtumista voit seurata myös somen kautta Facebookissa.
Kempele-Seuralla on myös Youtube-kanava. Videoitamme pääset katsomaan myös galleriassamme.